Johdanto

Astangajoogan elävä perinne

Astangajooga on filosofia, jonka juuret ovat syvällä vanhoissa pyhissä intialaisissa kirjoituksissa ja gurujen (mestareiden) opetuksissa. Sen tiedot ovat peräisin tuhansien vuosien takaa, ja ne ovat pysyneet elävinä sukupolvelta toiselle. Astangajooga ei ole kuitenkaan pysähtynyt ja vain tietyille tai tiettynä aikakautena eläneille ihmisille suunnattu harjoitus. Se on kaikille tarkoitettu elävä traditio, joka kehittyy ihmisten yksilöllisten tarpeiden ja ajan mukaan. Se ei ole sidottu uskontoon, vaikka sisältääkin elementtejä uskon elämää ylläpitävästä ja meidän kaikkien sisällä virtaavasta energiasta (ks. Jumalan määritys, s. 35). Se ei ole myöskään sidottu politiikkaan tai järjestöön, mutta sen opetuksiin liittyy syvä kunnioitus tiedon välittäjiä eli guruja sekä luontoa ja ihmisen fyysistä, psyykkistä ja henkistä hyvinvointia ja kehitystä kohtaan.

Sri K. Pattabhi Jois perusti astangajoogakoulun Mysoren kaupunkiin Intiaan vuonna 1948 ja antoi sille nimeksi Astanga Yoga Nilayam. Nimi tarkoittaa tietäjä Rishi Patanjalin kokoaman perinteisen kahdeksanhaaraisen joogan tutkimuskeskusta. Harjoitusta ovat vieneet eteenpäin tiedot, jotka Sri K. Pattabhi Jois on ammentanut gurultaan T. Krishnamacharyalta, pyhistä kirjoituksista, omasta harjoituksestaan sekä tuhansien oppilaiden opettamisesta. Astangajoogasta on vuosien varrella kehittynyt yhä turvallisempi, ihmisläheisempi, terapeuttisempi ja tieteellisempi kehon, mielen ja hengen harjoitus.

Astangajoogan harjoitusmenetelmä on uudistunut paljon siitä, kun Sri K. Pattabhi Jois matkusti ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin vuonna 1975. Tuohon aikaan asentoja opetettiin nopeampaan tahtiin kuin nykyisin. Jotkut oppilaat oppivat kolmekin asentosarjaa kolmessa kuukaudessa, kun nykyään samaan menee vähintään kolme vuotta. Lisäksi jotkut asennot tehtiin eri järjestyksessä kuin nykyään, ja erillisiä hengitysharjoituksia tehtiin jo muutaman kuukauden asentoharjoittelun jälkeen. Asentojen ulkomuotokin on muuttunut paljon. Esimerkiksi entiset pää polveen -asennot (janu shirshasana) ovat vaihtuneet leuka sääreen -asennoiksi, ja prasarita padottanasana C:ssä kämmeniä käännetään nykyään ulospäin, kun ne olivat ennen sisäänpäin. Drishtit ovat vaihtuneet monissa asennoissa nenänpäästä isovarpaisiin tai kulmakarvojen välistä nenänpäähän. Astangajooga on myös käynyt läpi erilaisia oppilaiden itse kehittämiä trendejä, joissa ensimmäiseen asentosarjaan on lisätty ylimääräisiä tai muihin asentosarjoihin kuuluvia asentoja. Yhteen aikaan oppilaat tekivät käsilläseisontoja asentojen perustilojen väleissä, ja välillä hanumanasana ja samakonasana eli spagaatti ja sprigaatti tehtiin yleisesti prasarita padottanasana D:n jälkeen. Nämä harjoitukseen kuulumattomat yksityiskohdat ovat sittemmin poistuneet harjoituksesta, kun joku on tullut kysyneeksi mestarilta, kuuluvatko kyseiset asennot harjoitukseen. Vielä 1980-luvun lopulla monet tekivät kaksi harjoitusta päivässä, toisen aamulla ja toisen illalla.

Länsimaisen ja intialaisen tyylin erot tunnistaa myös helposti. Länsimainen tyyli perustuu monesti – ja usein virheellisesti – rajuun voimankäyttöön ja asentojen liiankin täsmälliseen ”ulkoiseen linjauk-seen” sekä näyttävyyteen. Perinteisen intialaisen tyylin mukaisessa asentoharjoituksessa keskitytään pikemminkin energiaa säästävään kehon käyttöön ja hengitykseen sekä asentojen ”sisäiseen linjaukseen” (sisäinen tunne, kehon sisäiset energiavirtaukset, meditatiivisyys).

Perinteisen guru–oppilas-asetelman mukaan Sri K. Pattabhi Jois on aina ollut halukas vastaamaan oppilaiden kysymyksiin ja antamaan tietoa sen mukaan, mikä on kysymyksen asettajan oma tietämys aiheesta ja mikä edistää hyvän yhteyden ja luottamuksen kehittymistä heidän välilleen. Vain harvat oppilaat ovat kuitenkin olleet kiinnostuneita astangajoogan perinteestä ja Sri K. Pattabhi Joisin valtavasta tietomäärästä. Pikemminkin monet ovat muutaman vuoden harjoittelun jälkeen kehittäneet astangasta oman versionsa, kuka mistäkin syystä. Osalla oma ego on painostanut luomaan ”minun tyylini” tehdä ja opettaa astangaa. Osalla kärsivällisyys on loppunut, kun mieli on halunnut enemmän kuin mihin keho on pystynyt. Useat opettajat ovat myös yhdistäneet harjoitukseen oman näkemyksensä mukaisesti ns. terapeuttisia yksityiskohtia (esimerkiksi polvet koukussa tehdyt asennot, pään taivuttaminen taakse vain osittain, jalkaterien vajaat linjat seisoma-asennoissa ym.). Näitä menetelmiä käytetään Mysoressa kuitenkin vain, jos oppilaalla on akuutteja kiputiloja tai sairauksia, sillä ne eivät edistä terveen oppilaan harjoitusta.

Oma astangapolkuni alkoi vuonna 1988, kun englantilaiset Derek Ireland ja Radha Warrell – todelliset terveyden ja kauneuden ilmentymät – vierailivat Helsingissä ja antoivat astangajoogalle voimakkaan alkusysäyksen. Olin tuolloin 21-vuotias ja kiinnostunut erityisesti eri maiden alkuperäiskulttuureista, uskonnoista, mytologioista ja filosofiasta. Nuoruuteeni oli kuulunut lähinnä jääkiekon pelaamista ja murrosiän jälkeen myös vaihtoehtoliikkeissä toimimista (muun muassa talonvaltauksiin erikoistuneessa Oranssi ry:ssä) sekä soittamista punkbändin rumpalina. Ystävieni suosituksesta päätin kokeilla astangajoogaa. Ensimmäisessä harjoituksessani, jonka ohjasi helsinkiläinen Tove Palmgren, venytin kehoani käytännössä ensimmäisen kerran elämässäni – jääkiekkoilijoiden venytyksiä ei mielestäni voi kutsua venytyksiksi – ja tein pienen ryhmän mukana heti koko ensimmäisen asentosarjan. Nykyäänhän harjoituksessa edetään huomattavasti hitaammin.

Harjoituksen jälkeen kehoni vapisi rasituksesta. Olin tikahtua nauruun, joka pulppusi syvältä sisältäni, enkä pystynyt lihaskivuiltani kävelemään kunnolla kokonaiseen viikkoon. Olin kuitenkin täydellisen innoissani ja kuin ensirakkauden kokenut. Menin harjoituksiin seuraavalla viikolla uudestaan ja taas seuraavalla viikolla ja niin edelleen. Harjoituskertojen määrä kasvoi ensin yhdestä kerrasta viikossa kahteen, sitten kolmeen, neljään, viiteen ja kuuteen kertaan viikossa. Matkustin pian Kreetan saarelle Derekin ja Rad-han oppiin, ja tämä matka lisäsi ihastustani astangajoogaan.

Nuoruuteni jääkiekko- ja jalkapalloharrastukset olivat tehneet kehostani voimakkaan ja fyysiseen harjoitukseen tottuneen mutta myös jäykän ja raskaan. Kesti seitsemän vuotta, kunnes mieleni oli valmis kuuteen harjoitukseen viikossa ja tunsin kehoni toimivan pehmeästi, mieltäni kuunnellen.

Italialaisen Lino Mielen (koonnut muun muassa Sri K. Pattabhi Joisin kirjan Ashtanga Yoga vuonna 1994) saavuttua Suomeen vuonna 1994 alkoi astangajoogan harjoittelussa Suomessa uusi aika. Harjoittelusta tuli aiempaa meditatiivisempaa ja hitaampaa ja vinyasan (ks. s. 59) täsmällinen hallinta korostui. Linon suosituksesta opettelin yhdessä hyvän ystäväni Juha Javanaisen (suomentanut Yoga Malan vuonna 2002) kanssa sanskritinkieliset alku- ja loppumantrat, vinyasoiden numeroiden ja asentojen sanskritinkieliset nimet sekä kunkin asennon vinyasojen lukumäärän. Linon avustuksella matkustin Intiaan vuonna 1996, ja tammikuussa 1997 tapasin ensimmäistä kertaa astangajoogan gurun Sri K. Pattabhi Joisin Mysoressa, Intiassa. Samana vuonna perustimme Juhan kanssa oman joogakoulumme, Astanga Jooga Helsinki Oy:n. Siitä kasvoi muutamassa vuodessa maailman suurin ainoastaan astangajoogaan keskittynyt koulu, jonka oppilasmäärä on ollut suurimmillaan noin 400 oppilasta päivässä. Vaihdoin ammattini hierojasta, kansanparantajasta ja energiahoitajasta täysipäiväiseksi astangajoogan opettajaksi. Olimme tosin Juhan kanssa vuodesta 1991 opettaneet astangaa muun muassa tanssikouluissa ja koulujen liikuntatiloissa. Vuonna 2001 Sri K. Pattabhi Jois osoitti kunnioitustaan opetustamme ja kouluamme kohtaan ja matkusti perheensä kanssa Helsinkiin viikoksi opettamaan ja tutustumaan satoihin uusiin oppilaisiin. Tämä ikimuistoinen viikko on myös dokumentoitu videoksi nimeltä Meeting with Guruji.

Vuonna 2000 sain mahdollisuuden matkustaa Boulderin kaupunkiin Coloradoon, Yhdysvaltoihin, jonne sikäläinen astangajoogaopettaja Richard Freeman oli järjestänyt Sri K. Pattabhi Joisin kahden viikon kurssin. Istuessani iltaisin Pattabhi Joisin kysymys- ja vastaustunneilla ihmettelin, kuinka hän pystyi vastaamaan kaikkiin mieltäni askarruttaviin kysymyksiini tietämättä, mitä ne olivat. Hänen tietonsa ja lempeytensä porautuivat sydämeeni, ja tunsin kohdanneeni guruni häntä mitenkään etsimättä. Kurssin jälkeen matkustin New Yorkiin, jossa sain elämääni viidennen astangajoogan opettajan, Eddie Sternin (kääntänyt englanniksi muun muassa Sri K. Pattabhi Joisin vuosina 1958-61 kirjoittaman Yoga Malan, jonka englanninkielinen painos julkaistiin vuonna 1999). Hänen lähes intialainen opetustyylinsä ja tietonsa intialaisesta uskonnollisesta perinteestä ja joogasta tekivät minuun suuren vaikutuksen. Tunsin olevani oikealla ja turvallisella polulla kohti joogan ylevää ja nöyrää päämäärää.

Kirjan kirjoittaminen astangajoogasta ei ole koskaan ollut unelmani. Pikemminkin kunnioitukseni astangajoogan traditiota kohtaan sekä omat, intialaisen mittapuun mukaan vielä vähäiset tietoni joogasta, intialaisesta kulttuurista ja sanskritin kielestä eivät ole houkutelleet lähes mahdottomalta tuntuvaan tehtävään. Sri K. Pattabhi Joisin sanat Yoga Malassa "monet joogakirjojen kirjoittajat haluavat levittää sanaa joogan tieteestä rakkaudesta ja kunnioituksesta sitä kohtaan, mutta eivät itse tunne joogaa kunnolla" saivat myös minut ajattelemaan joogakirjoja, joita joogan trendikkyyden aikana syntyy kuin sieniä sateella.

Tietäen kirjan kirjoittamiseen liittyvät riskit ja astangajoogan tieteellisen ja pyhän taustan tunsin kuitenkin saaneeni kutsun oman rakkauteni ja elämäni puhdistajan esille tuomiseen omasta näkökulmastani. Olen nähnyt liian monta harjoituksen muunnelmaa ja kokematonta opettajaa sekä kirjoja, joista ei välity astangajoogan kauneus, moniulotteisuus ja syvyys. Olenkin tehnyt parhaani antaakseni lukijoille dokumentin Sri K. Pattabhi Joisin ja Sharath Rangaswamyn tämänhetkisestä opetusmenetelmästä, joka saattaa joiltakin pieniltä yksityiskohdiltaan poiketa siitä, millaisena 1960–80 -luvuilla Mysoressa käyneet ovat sen oppineet. Mukana on myös uusia asioita, kuten esimerkiksi takimmaisen jalkaterän suora asento seisomaasennoissa, sisään- ja uloshengityksen järjestys utkatasanassa ja virabhadrasanassa, vartalon ojennus is-tuma-asentojen perustilan jälkeen ja ojennuksen pitäminen uloshengityksen ajan, jalkaterien viisto kulma baddha konasanassa sekä päälläseisonnan jälkeinen rentoutusasento, jossa kädet ovat samassa asennossa kuin päälläseisonnassa. Itselleni tulivat myös täysinä yllätyksinä useiden asentojen nimien oikeinkirjoitus ja käännökset, kuten esimerkiksi tiriangmukhaikapada paschimattanasana (monissa muissa joogatyyleissä triang~, joka tarkoittaa kolmea) sekä urdhva mukha paschimottanasana, joka on yleensä kirjoitettu urdhva mukha paschimattanasana (tässä asennossa paschimottanasanan O-kirjain tulee pystyasennosta, kun taas vaaka-asennossa on A-kirjain). Sama pätee myös parvottanasanaan ja purvattanasanaan, vaikka jälkimmäinen osa sanasta on sama.

Varmistaakseni kirjani tietojen oikeellisuuden noudatin täydellisesti intialaista perinnettä. Istuin kahden kuukauden ajan iltapäivisin Sri K. Pattabhi Joisin ja Sharath Rangaswamyn toimistossa Ashtanga Yoga Reasearch Institutessa Mysoressa ja esitin heille kysymyksiä niin kauan kuin he kulloinkin antoivat siihen aikaa – joskus tunnin, mutta joinakin päivinä vain muutaman minuutin. Lausuin kysymykseni Sharathille englanniksi ja hän käänsi ne kannadan kielelle (Intian Karnatakan osavaltion kieli) vieressään istuvalle Pattabhi Joisille. Tämä mietti hetken, kertoi vastauksensa Sharathille – pyhiä sanskritinkielisiä tekstejä siteeraten –, ja Sharath käänsi vastauksen minulle englanniksi. Keskeisimpänä lähdeaineistonani käytin Pattabhi Joisin kirjoittamaa Yoga Malaa ja Lino Mielen kokoamaa Ashtanga Yogaa sekä Mysoressa tehtävän ensimmäisen asentosarjan vinyasojen tämänhetkistä järjestystä. Lisäksi hyödynsin omia pieniä huomioitani harjoituksen kehityksestä, hengityksestä ja asentojen linjauksista. Kävin asentojen vinyasat ja linjaukset hyvin tarkkaan läpi Pattabhi Joisin ja Sharathin kanssa – jopa niin tarkkaan, että he välillä nauroivat länsimaiselle pikkutarkkuudelleni, eivätkä edes halunneet laatia tiukkoja sääntöjä esimerkiksi sormien, varpaiden ja olkapäiden asentojen suhteen. Asentojen vaikutuksista sain vain muutamia lisätietoja, sillä niitä on jo käsitelty Yoga Malassa ja Ashtanga Yogassa. Sri K. Pattabhi Joisin suosituksesta käytin pääosin näitä teoksia kirjoittaessani asentojen vaikutuksista.

Ohjeiden antaminen aloittelijoille oli Pattabhille ja Sharathille vähiten mieluisa tehtävä. Harjoitus kun on aina parasta oppia suoraan gurulta tai opettajalta, jolloin oppilaan yksilöllisyys voidaan ottaa huomioon harjoituksen edistyessä. Aloittelijoiden ohjeet on laadittu siten, että ne ovat mahdollisimman lähellä asennon perustilan vinyasa-menetelmää eivätkä muuta asentojen vaikutuksia tai perinteistä tekotapaa.

Henkilökohtaisesti olen myös ollut hyvin kiinnostunut astangajoogan viimeisten eli 5–8 haaran olemassaolosta sekä ihmisen energiakehon toiminnasta ja mahdollisuuksista. Näihinkin sain Sri K. Pattabhi Joisilta ja Sharath Rangaswamylta tietoja, joiden perusteella kirjoitin kirjaan lyhyet kappaleet. Heidän mukaansa 5–8 haaran ymmärtäminen vaatii kuitenkin täydellistä antautumista joogalle, eikä niiden kattava käsittely astangajoogan ensimmäistä asentosarjaa käsittelevässä kirjassa ole välttämätöntä.

Kirjoitustyöhön liittyy luonnollisesti erilaisia käytännön haasteita, niin minunkin kohdallani. Eräs niistä oli, että oma opetustyöni jatkui koko kirjoitusprosessin ajan. Kirjoitinkin kirjaa seitsemässä eri maassa noin puolen vuoden ajan, mikä haittasi aika ajoin keskittymistäni kirjoittamiseen. Lisäksi olin jo kirjoittanut kirjan kertaalleen lähes valmiiksi ennen kuin menin Mysoreen. Tekstini perustui omiin kokemuksiini ja useisiin lähdeteoksiin (muun muassa useisiin astangajoogaa ja Hatha Yoga Pradipikaa käsitteleviin kirjoihin sekä B.K.S. Iyengarin kirjoihin). Keskusteltuani Sri K. Pattabhi Joisin ja Sharath Rangaswamyn kanssa jouduin kuitenkin toteamaan tietoni ja lähdeaineistoni monin paikoin vääriksi, erilaisiksi tai hyvin puutteellisiksi. Kirjoitin Mysoressa muun muassa asentoja käsittelevän luvun uudestaan yhdeksän kertaa, ja jouduin supistamaan lähdeaineistoni vain Yoga Malaan ja Ashtanga Yogaan tai kirjoittamaan osittain jopa ilman lähdeaineistoa.

Jouduin tai pikemminkin pääsin todistamaan mestarini tietojen perustuvan pyhiin kirjoituksiin ja opetuksiin, jotka poikkeavat monien muiden joogalajien opetuksista. Ne ovat yksinkertaisesti vanhempia ja täsmällisempiä ja perustuvat pidempään kokemukseen ja perusteellisempaan tutkimukseen. Mestarini tietämys joogasta hämmensi minua ensin, mutta sai minut sitten ymmärtämään entistä paremmin, kuinka tärkeä merkitys gurulla on joogaperinteen ylläpitämisessä ja oppilaan kehityksessä.

Hämmennystä aiheuttivat myös jotkut harjoituksen kehitykseen liittyvät tekijät, jotka ovat muuttuneet Yoga Malassa esitetystä. Jouduin tekemään muutaman kompromissiratkaisun sen suhteen, mitä olen itse oppinut ja lukenut Yoga Malasta verrattuna siihen, miten harjoitusta tehtiin Mysoressa keväällä 2004. Päätin nimittäin Sharathin suosituksesta jättää kirjaan Yoga Malan ohjeiden mukaisen katseen kohdistuksen kulmakarvojen väliin aurinkotervehdys A:ssa ja B:ssä. Päätin kuitenkin mainita näiden asentojen vinyasa-menetelmässä myös nenänpäähän suunnatun katseen kohdistuksen, koska se on osa tämänhetkistä harjoitusta. Sama muutos katseen kohdistuksessa on tapahtunut myös yoga mudra -asennossa, sillä kulmakarvojen välin sijasta katse kohdistetaan nykyisin nenänpäähän. Gurujin (Sri K. Pattabhi Joisista ja joogamestareista yleensä käytetty kutsumanimi) ja Sharathin suostumuksella laskin myös urdhva mukha paschimottanasanan vinyasojen lukumäärän uudestaan, ja Yoga Malan tiedoista poiketen lisäsin tähän asentoon yhden vinyasan.

Huomionarvoista gurujin kanssa työskentelyssä oli hänen erittäin positiivinen suhtautumisensa minuun oppilaana, tietojen kerääjänä ja uuden kirjan kirjoittajana. Suuren vaikutuksen teki myös hänen tuntemansa vastuu esimerkiksi pranayamasta ja samantrikamantroista. Hänen mukaansa ne voi oppia turvallisesti vain häneltä itseltään tai hänen virallisen opetuslupansa saaneelta opettajalta, eikä niitä tietoja voi käsitellä kirjassa. Hänen tietojensa laajuudesta kertoo myös hyvin se, että sain samasta aiheesta eri päivinä erilaisia ja eritasoisia vastauksia. Hän reagoi selvästi tilanteen yleisenergiaan, esimerkiksi minun tunnetilaani ja siitä johtuvaan tapaani esittää kysymykseni. Saadakseni laajemman ja täsmällisemmän vastauksen minun oli tärkeää esittää sama kysymys eri päivinä.

Osoitan kunnioitukseni Sri K. Pattabhi Joisille ja Sharath Rangaswamylle heidän kärsivällisyydestään, rakkaudestaan ja ehtymättömästä energiastaan auttaa oppilaitaan eteenpäin joogan tiellä. Tahdon myös sydämestäni kiittää heitä tämän kirjan kirjoittamiseen saamastani arvokkaasta tuesta ja tiedoista, joita ilman kirjan kirjoittaminen olisi ollut mahdotonta – tai ainakin hyödytöntä.